perjantai 9. marraskuuta 2012

Akslaliten litet små

Nyt aion olla ilkeä ja järkyttää teitä heti alkuun videonpätkällä, jonka äiti oli pamahdettuaan salamyhkäisesti paikalle salakuvannut alkeiskurssin viimeiseltä kerralta. Viimeisen kerran kunniaksi otettiin viidentoista esteen helppo rata, johon sisältyi valssia, takaaleikkaus ja persjättö. Mun ohjaus näyttää joltain niin sanoinkuvaamattoman käsittämättömän häsellykseltä sekavalta suurimmalta osin, että mua kaduttaa jo nyt kun ees julkaisen sen jossain. :D Äänitehosteet oli myöskin ihan mielenkiintoiset, mut ne sentään osasin mykistää pois.

(videon lataaminen youtuben kautta osoittautuikin liian hankalaksi nyt, tämän kerran siis pistin sen bloggerin kautta)
Mutta kuten näkyy, niin häntä heiluu! Kontaktit on meillä vielä harjoittelun alla, namialustan kanssa ne vielä sujuu mut tuolleen ns. lennosta ne meinaa unohtua. 

Tosiaan nyt onkin sitten melkein 2vkon tauko agista meneillään ja sitten jatkuu alkeiskurssin jatkokurssilla jota taisi olla 5 kertaa yhteensä, joulukuun puoleen väliin asti kuitenkin. Tosin Viivi aloitteli muutama päivä sitten juoksunsa joten saa nähdä päästäänkö me liitelemään tän vuoden puolella enää ollenkaan. Ihme kyllä tiistaina treeneissä kukaan poikakoira ei ollut siitä kiinnostunut eikä Viivikään antanut mitään merkkiä käytöksellään tulevista juoksuista. 

Juoksuista tulikin mieleen yksi kesällä tapahtunut episodi. Me vietetään aika paljon aikaa lapissa ja tuo osaa ajoittaa juoksunsa just kesälomalle, kun ollaan mummolassa. Mummolaa vastapäätä asuu pari pohjanpystykorvaa, jotka kiltisti aina napottavat pihassa eivätkä varmasti lähde siitä mihinkään - ellei sitten joku TOSI kiva tyttö satu tulemaan kiikariin. Muutaman kerran kävi pojat meidän pihassa kattomassa näkyskö sitä ihanaa neitiä, mutta ikinä ei tärpänny. Paitsi sitten yhtenä aamuna, kun pappa tuli herättämään että vahinko pääs tapahtumaan.

Onneksi koirien omistaja oli itsekkin koiraihmisiä ja pahoitteli tapahtunutta kun koirat pääs karkaamaan meidän puolelle, kaiken lisäksi vielä soitti eläinlääkäriin ja varasi ajan katumuspiikille + maksoi kaikki kulut. "Kallis pano tuo sun koira", no tosiaan :D

Ainiin ja vihdoin sain hankittua treeniliivin!! Valittelin kaverille tekstiviestillä että en löydä mistään hyvää joka miellyttäis eikä maksais maltaita ja hän koirailuhommat hylänneenä tarjosi mulle entistä omaansa, jonka lunastinkin tänään sitten ihan pilkkahintaan uuteen kotiin :) Jee!
treeniliivi


Mutta eipä muuta tällä kertaa, pitää kattoa jos jaksais viikonloppuna yrittää kaivaa kameran esille ja kuvailla jotain uudempaa materiaalia, tänään sain jopa niin paljon aikaseks että latasin siitä akun! Sekin on pitäny tehä jo viikkoja sitten eheh...
Kivat viikonloput! :)


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

© Pawsome, AllRightsReserved.

Designed by ScreenWritersArena